Episodes

Thursday Jun 25, 2020
Jonon hännillä olevien kristittyjen tavoittaminen
Thursday Jun 25, 2020
Thursday Jun 25, 2020
Intian kristittyihin kohdistuva painostus on kasvanut kiihtyvällä vauhdilla. Maailmanlaajuisen koronavirusepidemian seurauksena monet heistä näkevät nyt lisäksi nälkää. Avun vieminen perille on vaikeaa tiukkojen rajoitusten tähden, mutta uskollisten tukijoidemme ansiosta Open Doorsin yhteistyökumppanit ovat voineet viedä ruokaa ja hätäapua kärsiville sisarillemme ja veljillemme vainosta ja sairastumisen uhasta huolimatta.
Artikkeli julkaistu Open Doors -lehdessä 4/2020.

Thursday Jun 18, 2020
INTIASSA KRISTITTYJEN ROHKEUS KASVAA VAINOJEN LISÄÄNTYESSÄ
Thursday Jun 18, 2020
Thursday Jun 18, 2020
Uskonnollisiin vähemmistöihin kohdistuvan vainon nopea kasvu Intiassa on hätkähdyttänyt ihmisiä kaikkialla maailmassa. Open Doorsin vuonna 2018 käynnistämä Intia-kampanja puolustaa Intian kristittyjen asemaa. Kampanjan myötä globaali rukoustuki ja taloudellinen apu on kasvanut. Tavoitteenamme oli kaksinkertaistaa tukemme Intian kristityille kahdessa vuodessa. Sinun ja tuhansien kaltaistesi, tukijoiden avulla tavoite on onnistuttu saavuttamaan jo reilussa vuodessa. Tukea kuitenkin tarvitaan runsaasti, kuten intialaisen Sannan tilanne osoittaa.
https://opendoors.fi/2020/04/29/intiassa-kristittyjen-rohkeus-kasvaa-vainojen-lisaantyessa/

Thursday Jun 11, 2020
Thursday Jun 11, 2020
Viimeisen kymmenen vuoden aikana Asia Bibi on antanut kasvot kristittyjen vainoille. Kupillinen vettä 40 asteen helteessä johti hirttotuomioon, josta koko maailma kohisi. Open Doors tapasi hänet lehdistötilaisuuden yhteydessä Ranskassa muutama viikko sitten.

Wednesday May 20, 2020
Maailmankatsaus: Afganistan
Wednesday May 20, 2020
Wednesday May 20, 2020
Afganistan koostuu yhteiskuntana heimoyhteisöistä. Uskollisuus perhettä, klaania ja heimoa kohtaan on näin ollen äärimmäisen tärkeää. Islam nähdään osana afgaani-identiteettiä ja islamista luopuminen taas perheen ja yhteisön pettämisenä. Islamista luopuminen on myös laitonta. Korkeimmat pistemäärät viidessä kuudesta eri elämänalueilla ilmenevästä vainotyypistä kuvastavat sitä tosiasiaa, että Afganistanissa on mahdotonta elää julkisesti kristittynä.
Militanttien islamistiryhmien valta kasvaa Afganistanissa jatkuvasti. Taleban-liike on vallassa tai taistelee siitä yhä useammalla alueella. Islamistinen hallinto vainoaa vähemmistöjä.
https://opendoors.fi/afganistan/

Thursday May 14, 2020
Hannahin haastattelu Ramadanista Persianlahden alueella
Thursday May 14, 2020
Thursday May 14, 2020
Pyysimme Open Doors -yhteistyökumppania Hannahia * kertomaan meille, minkälainen Ramadan on Persianlahden alueella. Hannah palvelee siellä vainottua seurakuntaperhettä. Vahvasti islamilaisella alueella kristityt ovat pieni vähemmistö.
Veljemme ja sisaremme ovat jatkuvan paineen alla. He pelkäävät tulevansa väärin perustein syytetyksi jumalanpilkasta ja muista rikoksista. Pelko korostuu juuri Ramadanin aikana. Rukouksesi voivat tukea ja vahvistaa kirkkojamme tänä erityisen haastavana aikana.
https://opendoors.fi/2020/05/14/hannahin-haastattelu-ramadanista-persianlahden-alueella/

Wednesday May 13, 2020
Maailmankatsaus: Kenia
Wednesday May 13, 2020
Wednesday May 13, 2020
Kenia on suurimmaksi osaksi kristitty valtio. Raporteista näkyy kuitenkin kristittyjen toimintaa valvovan al-Shabaab-järjestön kasvava läsnäolo maan koillis- ja rannikkoalueilla.
Järjestäytynyt rikollisuus ja korruptio ovat suuria ongelmia. Mukana olevat viranomaiset eivät tee mitään kristittyjä vainoaville. Tämä taas kasvattaa vainoa.

Thursday May 07, 2020
Thursday May 07, 2020
Koronaepidemia on osoittanut, että yhteys sosiaalisessa mediassa voi toimia pelastavana oljenkortena, kun joudumme eristyksiin. Muslimimaassa elävälle Islèmille Jeesuksen etsiminen ja yhteyden luominen kristittyihin oli kuitenkin vaarallinen valinta.
Juuri sairaalasta vapautunut nuori musliminainen etsi kännykällään tietoa Jeesuksesta. Se oli vaarallista. Lähipiiri saattaisi hylätä naisen – jopa tappaa – mikäli he saisivat salaisuuden selville.
Islèm löysi kuitenkin etsimänsä. Kuten Jeremia kirjoitti vuosituhansia aiemmin: ”Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra.”
Islèm ajatteli olevansa koko Pohjois-Afrikan ainoa kristitty. Alueella elävien muslimitaustaisten uskovien salainen verkosto kasvaa kuitenkin jatkuvasti. Onneksi se löysi hänet.

Wednesday May 06, 2020
Maailmankatsaus: Sudan
Wednesday May 06, 2020
Wednesday May 06, 2020
Maan hallitus on pidättänyt useita kristittyjen johtajia tai uhkaillut heitä. Monia kirkkoja on purettu ja virallisella purkulistalla on vielä purkamattomia kirkkoja. Useat kristityt ovat joutuneet umpimähkäisten hyökkäysten kohteeksi. Hallituksen ja kapinallisten konfliktit ovat jatkuvia esimerkiksi Nubavuorten alueilla.
Vallanjakosopimuksesta huolimatta maan tämänhetkinen kaaos on jättänyt kristityt epävarmuuden tilaan. Arabien ja etnisten afrikkalaisten sekä muslimien ja kristittyjen väliset jännitteet vaikeuttavat asioita. Etelä-Sudanin irtautuminen omaksi valtiokseen vuonna 2011 saattoi kristityt entistä haavoittuvaisempaan asemaan. Heidän määrällinen osuutensa sudanilaisista väheni ja esiin nousivat muslimikonservatiivien pyrkimykset rakentaa Sudanista sharia-lakiin perustuva valtio.
Kristittyjen seurakuntaelämässään kokema äärimmäinen vaino ilmenee hallituksen monenlaisina kristillisiä seurakuntia vastaan kohdistettuina toimenpiteinä viimeisen vuoden aikana.

Thursday Apr 30, 2020
Kristuksessa rauhan löytäneenä Sofi kestää ramadanin
Thursday Apr 30, 2020
Thursday Apr 30, 2020
Ramadan-kuukauden aikana muslimien elämään liittyy paljon uskonnosta johtuvia rajoituksia ja sääntöjä, joiden noudattamista valvotaan tarkasti. Kristinuskoon kääntyneille, salassa uskoaan seuraaville ensimmäinen ramadan on vaarallista aikaa, koska paljastumisen vaara on suuri.
Tapaamme 23-vuotiaan Sofin ramadanin aikana hänen kotimaassaan Afrikan sarvessa. On tukahduttavan kuuma, ja kadut ovat aavemaisen hiljaisia. Musliminaiset ovat pukeutuneet koko vartalon peittäviin hijabeihin ja miehet pitkiin thobeihin. Kaikki kävelevät paljon normaalia hitaammin ja välttävät puhumista. Omistautuminen ramadanille on hämmästyttävän syvää.
https://opendoors.fi/2020/04/30/kristuksessa-rauhan-loytaneena-sofi-kestaa-ramadanin/

Thursday Apr 23, 2020
Ramadan: täydellinen tilaisuus julistaa evankeliumia!
Thursday Apr 23, 2020
Thursday Apr 23, 2020
Kristittyihin kohdistuva pilkka ja vaino pahenevat yleensä muslimien paastokuukauden ramadanin aikana. Ramadan tarjoaa kuitenkin myös erinomaisen tilaisuuden kertoa Jeesuksesta. Muslimien paastokuukausi alkaa 24.4.2020.
Open Doors aloittaa uuden suoran rukousohjelman "Perjantairukous" 24.4. klo 12-13. Tervetuloa mukaan: https://www.facebook.com/events/152527829535647/permalink/152535772868186/
https://opendoors.fi/2020/04/23/ramadan-taydellinen-tilaisuus-julistaa-evankeliumia/

