Open Doors Podcast
Jonon hännillä olevien kristittyjen tavoittaminen

Jonon hännillä olevien kristittyjen tavoittaminen

June 25, 2020

Intian kristittyihin kohdistuva painostus on kasvanut kiihtyvällä vauhdilla. Maailmanlaajuisen koronavirusepidemian seurauksena monet heistä näkevät nyt lisäksi nälkää. Avun vieminen perille on vaikeaa tiukkojen rajoitusten tähden, mutta uskollisten tukijoidemme ansiosta Open Doorsin yhteistyökumppanit ovat voineet viedä ruokaa ja hätäapua kärsiville sisarillemme ja veljillemme vainosta ja sairastumisen uhasta huolimatta.

Artikkeli julkaistu Open Doors -lehdessä 4/2020.

https://opendoors.fi/lehdet

INTIASSA KRISTITTYJEN ROHKEUS KASVAA VAINOJEN LISÄÄNTYESSÄ

INTIASSA KRISTITTYJEN ROHKEUS KASVAA VAINOJEN LISÄÄNTYESSÄ

June 18, 2020

Uskonnollisiin vähemmistöihin kohdistuvan vainon nopea kasvu Intiassa on hätkähdyttänyt ihmisiä kaikkialla maailmassa. Open Doorsin vuonna 2018 käynnistämä Intia-kampanja puolustaa Intian kristittyjen asemaa. Kampanjan myötä globaali rukoustuki ja taloudellinen apu on kasvanut. Tavoitteenamme oli kaksinkertaistaa tukemme Intian kristityille kahdessa vuodessa. Sinun ja tuhansien kaltaistesi, tukijoiden avulla tavoite on onnistuttu saavuttamaan jo reilussa vuodessa. Tukea kuitenkin tarvitaan runsaasti, kuten intialaisen Sannan tilanne osoittaa.

https://opendoors.fi/2020/04/29/intiassa-kristittyjen-rohkeus-kasvaa-vainojen-lisaantyessa/

Asia Bibi kertoo uskon säilymisestä vankilassa - Myös Suomesta lähetettiin yli 1500 korttia Pakistaniin

Asia Bibi kertoo uskon säilymisestä vankilassa - Myös Suomesta lähetettiin yli 1500 korttia Pakistaniin

June 11, 2020

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Asia Bibi on antanut kasvot kristittyjen vainoille. Kupillinen vettä 40 asteen helteessä johti hirttotuomioon, josta koko maailma kohisi. Open Doors tapasi hänet lehdistötilaisuuden yhteydessä Ranskassa muutama viikko sitten.

https://opendoors.fi/asiabibi/

Leah Sharibu osa 2/2

Leah Sharibu osa 2/2

June 4, 2020

Suosittelemme, että kuuntelet ensin Leah Sharibu podcastin osa 1/2 tästä: https://podcast.opendoors.fi/e/hymyile-leah-hymyile%e2%80%a6et-ole-yksin-mika-on-tilanne-kaksi-vuotta-sitten-kaapatun-leah-sharibun-tapauksessa/

Tässä jakossa jatkamme asian tutkimista ja rukoilemista

https://opendoors.fi/leah

Play this podcast on Podbean App